Luovuttaminen Venäjälle: Oikeudellinen Prosessi ja Suomen Käytännöt

Venäjälle suuntautuva luovuttaminen on juridinen prosessi, jossa Suomen viranomaiset siirtävät rikoksesta epäillyn tai tuomitun henkilön Venäjän viranomaisten haltuun. Se eroaa merkittävästi luovuttamisen määritelmä ja soveltaminen -artikkeleissa kuvatusta EU:n sisäisestä menettelystä, jossa käytetään eurooppalaista pidätysmääräystä.

Kansainvälisen oikeusavun laissa määrätään, että luovuttaminen kolmanteen maahan vaatii joko kansainvälisen sopimuksen tai harkinnanvaraisen päätöksen. Venäjän kohdalla kyse on aina jälkimmäisestä – sitovaa kahdenvälista sopimusta ei ole koskaan solmittu. Tämä asettaa prosessin juridisesti täysin eri asemaan kuin luovuttamisen vaikkapa Saksaan tai Ruotsiin.

Oikeuskäytännössä on vakiintunut käsitys, että Venäjä kuuluu maihin, joihin luovuttaminen on erittäin harvinaista tai käytännössä mahdotonta. Oikeusjärjestelmien erot, ihmisoikeusstandardien täyttymättömyys ja poliittiset näkökohdat yhdessä johtavat tähän. Oikeusministeriö arvioi jokaisen pyynnön erikseen, mutta lähtökohta on kielteinen.

Ei. Suomella ei ole voimassa olevaa kahdenvälista luovutussopimusta Venäjän federaation kanssa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomea ei sido mikään automaattinen velvoite hyväksyä Venäjän luovutuspyyntöjä – toisin kuin esimerkiksi Pohjoismaisissa järjestelyissä, joissa luovuttaminen perustuu vakiintuneisiin sopimuksiin ja yksinkertaistettuihin menettelyihin.

Historiallisesti sopimusta ei ole solmittu useista syistä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla länsimaat arvioivat Venäjän oikeusjärjestelmää kriittisesti. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (ECHR) standardit ja oikeusturvatakeet eivät täyttyneet riittävällä tavalla kahdenvälisen sopimuksen pohjaksi.

Sopimuksen puuttuminen ei kuitenkaan merkitse täydellistä luovuttamisen mahdollisuutta poistamiseksi. Suomen laki mahdollistaa harkinnanvaraisen luovuttamisen, jossa oikeusministeriö arvioi tapauskohtaisesti, täyttyvätkö edellytykset. Käytännössä myönteisiä päätöksiä on tehty äärimmäisen vähän, jos ollenkaan.

Venäjä on virallisesti luokiteltu ei-luovutusmaaksi, mikä tarkoittaa, että luovuttamista ei lähtökohtaisesti hyväksytä. Kolme asiaa johtaa tähän. Ensinnäkin ihmisoikeusstandardit – ECHR:n vaatimukset epäinhimillisen kohtelun kiellosta ja oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä – eivät täyty. Toiseksi oikeusturvan puutteet ovat vakavia: tuomioistuinten riippumattomuus, syytetyn oikeudet ja todisteiden luotettavuus poikkeavat länsimaisesta mallista. Kolmanneksi riski politisoitumisesta on todellinen.

Ihmisoikeushuolet ovat ratkaisevat. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa tuomioissa todennut puutteita Venäjän vankilaoloissa ja oikeudenkäyntimenettelyissä. Suomen viranomaiset eivät voi varmistua, että ECHR:n 3 artikla (epäinhimillisen kohtelun kielto) ja 6 artikla (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) toteutuvat.

Venäjän oikeusjärjestelmä poikkeaa merkittävästi länsimaisesta oikeusvaltiomallista – ja se ratkaisee asian. Suomi edellyttää luovuttamispäätökselle standardeja, joita Venäjä ei täytä. Lisäksi on riski, että luovutettavaa henkilöä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti poliittisista syistä.

Konkreettisia tilastoja Venäjän luovutuspyynnöistä ei ole julkisesti saatavilla, mutta analyysit osoittavat, että Suomi käsittelee vuosittain satoja kansainvälisiä luovutuspyyntöjä, joista valtaosa tulee EU-maista. Venäjältä tulevat pyynnöt hylätään lähes poikkeuksetta.

Lähes kaikki EU-maat ja muut länsimaat noudattavat samanlaista linjaa. Yhtenäinen käytäntö perustuu yhteisiin arvoihin ja ihmisoikeusstandardeihin. EU:n jäsenvaltiot sitoutuvat ECHR:n vaatimuksiin ja kansallisiin perustuslakeihinsa, jotka estävät luovuttamisen maihin, joissa ihmisoikeusloukkausten riski on suuri.

Pohjoismaat – Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti – noudattavat samankaltaista käytäntöä. Pohjoismaiden välinen oikeudell

Venäjän Interpol-jäsenyys on ollut aktiivinen vuosikymmeniä. Nyt se on muuttumassa. Vuoden 2023 yleiskokouksessa käsiteltiin raportti GA-2023-91-REP-11, joka koski Venäjän mahdollista eroamista Interpolista. Jos eroaminen toteutuu, käytännön seuraukset olisivat merkittävät: Venäjän viranomaiset menettäisivät suoran pääsyn Interpolin tietokantoihin ja tiedotusjärjestelmiin, mikä vähentäisi kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia.

Ulkoministeriöllä on ratkaiseva rooli kansainvälisissä oikeusapupyynnöissä. Venäjän viralliset luovutuspyynnöt kulkevat diplomaattisten kanavien kautta, eikä pyyntö siirry oikeusministeriölle ennen kuin ulkoministeriö on hoitanut viestinnän. Samalla ulkoministeriö voi toimittaa taustatietoja poliittisesta tilanteesta ja arvioida, mitä diplomaattisia vaikutuksia pyynnön hyväksymisellä tai hylkäämisellä olisi.

Interpolin säännöstö ei määrittele luovuttamisvelvoitteita. Interpol Statute keskittyy organisaation rakenteeseen ja yhteistyöperiaatteisiin. Rules on the Processing of Data käsittelevät tietosuojaa ja tietojen oikeellisuutta. Kumikaan asiakirja ei velvoita jäsenvaltiota luovuttamaan henkilöitä toiselle jäsenvaltiolle ilman kansallista tai kahdenvälista oikeusperustaa – tämä on keskeinen tekijä, jonka ymmärtäminen pelastaa asiakkaat monilta turhilta huolilta.

Venäjä voi pyytää kansainvälistä etsintäapua punaisen tiedotteen muodossa. Mutta punainen tiedote ei ole varsinainen luovutuspyyntö. Se on kehotus jäsenvaltioiden viranomaisille paikantaa ja väliaikaisesti pidättää henkilö luovuttamisen mahdollistamiseksi. Pidätys ja luovuttaminen ovat kaksi erillistä oikeudellista prosessia – tämä ero on käytännössä elintärkeä.

Suomen poliisi voi pidättää henkilön punaisen tiedotteen perusteella, mutta aikarajat ovat tiukat. Pidätys sallitaan vain lyhyeksi ajaksi ja ainoastaan, jos todellinen luovutusmahdollisuus on olemassa. Koska Suomi luokittelee Venäjän ei-luovutusmaaksi, käytännössä pidätys joko evätään tai henkilö vapautetaan muutaman päivän kuluessa. Pelkkä punainen tiedote ei riitä oikeusperusteeksi pitkäaikaiselle säilöönotolle – tämä merkitsee, että henkilö, jonka nimi on Interpolin järjestelmässä, voi silti liikkua Suomessa melko vapaasti.

Varsinainen luovutuspyyntö on sen sijaan muodollinen diplomaattinen asiakirja. Se sisältää tarkat tiedot rikoksesta, todistusaineistosta ja oikeudellisesta perusteesta. Venäjän on toimitettava pyyntö Suomen ulkoministeriön kautta oikeusministeriölle. Arviointiprosessi noudattaa kansallista lainsäädäntöä, eikä Interpolin mukanaolo muuta päätöksentekokriteereitä.

Johtopäätös: Luovuttaminen Venäjälle eroaa kokonaan EU:n sisäisestä menettelystä. Oikeusperusta on eri, päätöksentekijä on eri, ja lopputulos on käytännössä vastakkainen. Suomessa asuvalle henkilölle tämä merkitsee sitä, että Venäjän luovutuspyyntöihin vastaan on olemassa huomattavasti vahvempi oikeussuoja kuin EU-maiden pyyntöjä vastaan.

Lähes mahdotonta. Suomen perustuslain ja vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella Suomen kansalaisen luovuttaminen Venäjälle on käytännössä pois suljettu. Perustuslaki antaa vahvan suojan omille kansalaisille, ja oikeusministeriö soveltaa erityisen tiukkaa harkintaa. Kansalaisuus on lähes ehdoton este.

Perustuslaki sanoo selkeästi: Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan tai poistaa maasta. Vaikka luovuttaminen on juridisesti eri asia kuin karkottaminen, perustuslain henki suojaa kansalaisia sellaisilta toimenpiteiltä, jotka vaarantaisivat heidän perusoikeutensa. Oikeusministeriö on todennut useissa lausunnoissa, että kansalaisuus on keskeinen harkintaperuste.

EU-maiden sisällä tilanne on erilainen. Eurooppalainen pidätysmääräys on saanut aikaan sen, että myös omia kansalaisia voidaan tietyissä tilanteissa luovuttaa. Perusta on EU:n jäsenvaltioiden välinen keskinäinen luottamus oikeusjärjestelmien tasoon. Venäjän kohdalla tällaista luottamusta ei ole, joten kansalaisuussuoja on täydellinen.

Jos Suomen kansalainen pidätetään Venäjällä, ulkoministeriö voi pyytää tietoa pidätyksestä Wienin konsulaarioikeutta koskevan yleissopimuksen nojalla. Suomi ei voi puuttua Venäjän oikeudenkäyntiin tai vaatia kansalaisen vapauttamista. Konsulipalvelut rajoittuvat käytännössä oikeudellisen avun järjestämiseen ja yhteydenpidon tukemiseen – muuta ei ole mahdollista.