Miten 700 henkilön sijoituspetosverkoston jäsenet saadaan oikeuden eteen?

Maaliskuussa 2026 Europol iski. Se ilmoitti paljastaneensa 700 työntekijän sijoituspetosverkoston, joka toimi useista Euroopan maista ja vei sijoittajilta miljoonia. Kun pääepäillyt pakenivat kuka minnekin, käynnistyi kansainvälinen kissa ja hiiri -leikki heidän saattamisekseen vastuuseen – monimutkaisten luovutussopimusten ja tiukkojen määräaikojen säätelemä prosessi.

Kun kansainvälinen sijoituspetosverkosto romahtaa, epäiltyjen jahtaaminen alkaa. Työkaluina ovat kansainvälinen oikeusapu ja luovutusmenettelyt. EU:n sisällä tehokkain väline on eurooppalainen pidätysmääräys, joka takaa nopeat luovutukset. Mutta kun epäilty on unionin ulkopuolella, peli muuttuu. Silloin prosessi nojaa kahdenvälisiin sopimuksiin ja kansallisiin lakeihin, mikä tekee siitä huomattavasti hitaamman ja monimutkaisemman.

Eurooppalainen pidätysmääräys (EAW) – Oikeudellinen päätös, jonka EU-jäsenvaltion oikeusviranomainen on antanut toisessa jäsenvaltiossa oleskelevan henkilön pidättämiseksi ja luovuttamiseksi rikosprosessia varten tai vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Se perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS mukaisesti.

Kaksoisrangaistavuus – Periaate, jonka mukaan henkilö voidaan luovuttaa toiseen valtioon vain, jos teko, josta häntä epäillään tai josta hänet on tuomittu, on rangaistava molempien valtioiden – pyytävän ja luovuttavan – lainsäädännön mukaan.

Mitä tapahtuu, kun kansainvälinen sijoituspetosverkosto paljastuu?

Heti kun laaja, monikansallinen petosvyyhti paljastuu, viranomaisten puhelimet alkavat soida maiden välillä. Yhteistyö alkaa välittömästi epäiltyjen paikantamiseksi ja pidättämiseksi. Tämä on lähtölaukaus monivaiheiselle oikeudelliselle prosessille.

• Kansainvälinen etsintäkuulutus: Ensimmäinen toimi on usein Interpolin Red Notice -kuulutus. Kyseessä on pyyntö kaikille jäsenvaltioille paikantaa ja ottaa henkilö väliaikaisesti kiinni luovutusta odottamaan Interpolin sääntöjen (RPD, Art. 82) mukaisesti. Lisätietoa löydät artikkelista Mikä on Interpol ja miten se toimii.
• Todisteiden metsästys: Rikostutkinta vaatii todisteiden keräämistä yli rajojen. EU:n sisällä tätä nopeuttaa eurooppalainen tutkintamääräys (EIO). Sen avulla suomalainen syyttäjä voi pyytää vaikkapa espanjalaisia viranomaisia jäädyttämään pankkitilejä tai kuulemaan todistajia (Direktiivi 2014/41/EU). Päätös EIO:sta on tehtävä 30 päivässä ja toimet toteutettava 90 päivässä – jos näitä määräaikoja ei noudateta, tärkeät todisteet voivat kadota tai rikoshyöty siirtyä saavuttamattomiin.
• Luovutusprosessin käynnistäminen: Kun epäilty on löydetty ja pidätetty, pyytäjävaltio käynnistää virallisen luovutusprosessin. Sen muoto riippuu täysin siitä, missä epäilty on: toisessa EU-maassa, Yhdysvalloissa vai jossain muualla.

Miten Euroopan sisällä toimiva luovutusprosessi etenee?

EU-maiden välillä luovutus on poikkeuksellisen tehokas prosessi. Kiitos kuuluu eurooppalaiselle pidätysmääräykselle (EAW), joka on korvannut vanhat, raskaat luovutusmenettelyt. Koko järjestelmä lepää vastavuoroisen tunnustamisen periaatteella, jossa jäsenvaltiot luottavat toistensa oikeusjärjestelmiin neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS mukaisesti.

Tiukat määräajat nopeuttavat prosessia

Aikaa ei ole hukattavaksi. Lain mukaan päätös luovuttamisesta on tehtävä 60 päivän kuluessa epäillyn pidätyksestä. Jos epäilty itse suostuu luovutukseen, päätös voi syntyä jopa 10 päivässä (Puitepäätös 2002/584/YOS, Art. 17). Suomessa näitä asioita käsittelee tyypillisesti Helsingin käräjäoikeus.

Kaksoisrangaistavuus? Ei aina.

Monien vakavien rikosten, kuten petosten, kohdalla luovutusta ei voida kieltää sillä verukkeella, ettei teko olisi rikos luovuttavassa maassa. Tämä poikkeus koskee rikoksia, joista voi seurata vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistus pyytävässä valtiossa. Juuri tämä sääntö tehostaa merkittävästi talousrikollisten, kuten laajojen sijoituspetosverkostojen jäsenten, luovuttamista. Tällaiset tapaukset ovat malliesimerkkejä kansainvälisestä valkokaulusrikollisuudesta.

Miten Suomi luovuttaa rikoksesta epäiltyjä EU:n ulkopuolelle?

Kun luovutuspyyntö saapuu EU:n ulkopuolelta, prosessi hidastuu ja mutkistuu. Kaikki perustuu joko kahdenväliseen luovutussopimukseen, kuten Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen sopimukseen, tai yleiseen lakiin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta. Lopullisen sanan sanoo oikeusministeriö, mutta vasta saatuaan asiasta lausunnon Korkeimmalta oikeudelta.

Toisin kuin EU:n sisällä, luovutus ulkopuolelle edellyttää lähes poikkeuksetta kaksoisrangaistavuutta. Teko on siis oltava rangaistava sekä Suomessa että pyytävässä valtiossa. Lisäksi luovutettua henkilöä suojaa tiukka erityissääntö (rule of speciality). Se takaa, ettei henkilöä saa syyttää tai tuomita muista teoista kuin niistä, joiden perusteella luovutus myönnettiin.

Mikä on Suomen ja Yhdysvaltojen välinen luovutussopimus?

Suomella ja Yhdysvalloilla on voimassa oleva kahdenvälinen sopimus, joka määrittelee tarkat pelisäännöt luovutuksille. Sopimus kattaa laajan kirjon rikoksia, mukaan lukien sijoituspetoksen kaltaiset vakavat talousrikokset. Tämä takaa, että oikeudellinen yhteistyö maiden välillä toimii tehokkaasti.

Mitkä maat kuuluvat luovutussopimusten piiriin?

Suomi on osapuolena useissa sopimuksissa. Tärkein niistä on Eurooppalainen yleissopimus rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta (1957), jonka on allekirjoittanut lähes 50 valtiota. Tämän lisäksi Suomella on omat kahdenväliset sopimuksensa esimerkiksi Yhdysvaltojen, Kanadan ja Australian kanssa.

Milloin Suomi voi kieltäytyä luovuttamasta henkilöä?

Luovuttaminen ei ole koskaan automaattista. On useita tilanteita, joissa Suomi voi ja sen täytyy kieltäytyä luovutuksesta.

• Oman kansalaisen suoja: Perustuslain 9 § on selkeä: Suomen kansalaista ei saa vastoin tahtoaan luovuttaa toiseen maahan. Tämä suoja ei kuitenkaan ole ehdoton EU-alueella, missä eurooppalainen pidätysmääräys ajaa ohi. EU:n ulkopuolelle suomalaisia ei kuitenkaan pääsääntöisesti luovuteta.
• Ihmisoikeusloukkausten vaara: Luovutukselle tulee täysi stoppi, jos on pienikin perusteltu syy uskoa, että henkilöä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Tämä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3. artiklaan pohjautuva periaate on naulattu kiinni lukuisissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksissä, kuten kuuluisassa tapauksessa Soering v. United Kingdom.
• Epäreilun oikeudenkäynnin uhka: Luovutuksesta voidaan kieltäytyä myös, jos on todennäköistä, ettei henkilö saisi pyytävässä valtiossa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. EIT on korostanut tätä esimerkiksi tapauksessa Othman (Abu Qatada) v. UK, jossa todettiin, että luovutus voidaan estää, jos oikeudenkäynti uhkaa perustua vaikkapa kidutuksella saatuihin todisteisiin.

Onko olemassa maita, joilla ei ole luovutussopimusta Suomen kanssa?

Kyllä. Monien maiden kanssa Suomella ei ole kahdenvälistä luovutussopimusta, erityisesti Lähi-idässä, Afrikassa ja Aasiassa. Teoriassa luovutus tällaisiin maihin on silti mahdollinen lain (456/1970) ja kansainvälisen vastavuoroisuuden nojalla. Käytännössä se on kuitenkin paljon monimutkaisempaa ja harkinnanvaraisempaa. Jokainen pyyntö on oma tapauksensa, joka punnitaan tarkasti Suomen lakien ja ihmisoikeusvelvoitteiden valossa.

Tämä artikkeli on riippumattoman lakitoimiston julkaisema ainoastaan tiedotustarkoituksessa, eikä se edusta tai väitä olevansa sidoksissa mihinkään valtion elimeen, kansainväliseen järjestöön tai viralliseen viranomaiseen.